Tehtävä 1: Kuu näyttää luumulta, kun sinertävä taivas tuo siihen violetin sävyjä

(VK 36 ensimmäinen tehtävä: Kirjoita pieni tarina rakkaudesta tai kuolemasta niin, että kaikki seuraavat sanat tulevat mukaan ja liittyvät tarinaan loogisesti: Kokemäenjoki, Arttu Wiskari, keltainen, autonasentaja, maaliskuu, Viidakon tähdet, luumu, Hämeenlinna. )

Yritä olla positiivinen. Yritä olla positiivinen. Hoin mielessäni samoja sanoja, mitä äitini aina toisti ääneen, kun tiesi joutuvansa inhottavaan tilanteeseen. Maaliskuu oli juuri tehnyt itsensä näkyväksi ja katselin lentokoneen ikkunasta valkoisia lehdittömiä puita. Tämä oli enemmän kuin inhottava tilanne, sillä en ollut koskaan pitänyt lentämisestä. Nyt varsinkaan, kun matka kestäisi jopa 4 tuntia. Pyysin lentoemännältä kuohuviiniä, jotta olisin rauhoittunut. Juuri, kun suljin silmäni ja hengitin syvään, kädestäni nykäistiin. Avasin silmäni ja näin miehen istuutuneen viereeni ja yrittäen epätoivoisesti kaivella taskujaan keltaisesta takistaan. Miten häntä olisi voinut kuvailla, hänestä tuli mieleen heti Arttu Wiskari vaaleine hiuksineen ja silmälaseineen. Hän huomasi osuneensa minuun ja pahoitteli matalalla äänellä, se sai niskavillani nousemaan. Esittelin itseni ja hän kertoi nimekseen Henrin. Ryhdyimme heti juttelemaan ja oli yllättävää, kuinka helppo hänen kanssaan oli puhua ja kuinka tuntui siltä, että olisimme tunteneet jo kauemmin. Henri puhui paljon. Hänen äänensä oli miehekäs ja siitä huokui arvokkuutta, mutta silti sopivasti nöyryyttä. Olin samantein myyty tälle jumalalle. Vasta, kun Henri osoitti keltaista taivasta ja auringonlaskua, tajusin, että olimme jo ilmassa. En pelännyt, en nyt, tämän tuntemattoman henkilön seurassa. Olin uppoutua ajatuksiini, kun Henri osoitti käytävällä kävelevään vaaleaan naiseen ja kysyi eikö nainen ollutkin Viidakon Tähtösistä. Nauroimme kummatkin, ja aloitin vaativan kyselytuokion, mahtaisiko hänellä olla muita luurankoja kaapissaan. 

Henri oli 30-vuotias autonasentaja, joka oli syntyjään Hämeenlinnassa, mutta nyt oli juuri muuttanut Helsinkiin. Rakastuin heti hänen tapaansa kuvailla asioita. Hän mainitsi esimerkiksi, että kuu näytti pilvien takaa luumulta, kun sinertävä taivas toi siihen violetin sävyjä. Lyhyessä ajassa tuntui, että tiesin hänestä kaiken ja hän minusta.  4 tuntia meni nopeasti ja niin Munchenin lentokentällä hetken hiljaa seisottuamme, hyvästelimme kömpelisti ja tiedän, että kumpikin katui päätöstä, olla kysymättä toisen puhelinnumeroa. Kävelin lentokentältä haikein mielin, mutta tajusin, että käteeni oli jäänyt silti jotain arvokasta. Henri oli poistanut pelkoni ja tuntui ihmeen kevyeltä hengittää...

Kaksi päivää myöhemmin seisahduin samaan paikkaan lentokentällä missä olimme hyvästelleet. Hymy nousi huulilleni ja jatkoin matkaani kohta terminaalia. Mietin Poria, Kokemäenjokea, kotia, kaikkea turvallista, jotta selviäisin tästä paluulennosta. En tilannut kuohuviiniä, en hokenut äidin positiivisia sanoja. Istuin vain. Mutta en saanut olla rauhassa kauaa, kun kuulin tutun ja turvallisen äänen takaani: "Kuu näyttää tänäänkin luumulta, kun sinertävä taivas tuo siihen violetin sävyjä."

A sky full of star-Boyce Avenue cover (coldplay)